Parakkia pukkaa.

Viime keväänä Lahdessa lanseerattiin kaksi hienoa sanaa. Palvelurakenne-esitys ja tilaväljyys. Suomen kirjakielen isä Mikael Agricola kääntyisi haudassaan, jos hän kuulisi nuo sanat ja vieläpä samassa lauseessa.

Tilaväljyys oli taikasana, jota toistettiin mantran omaisesti jokaisessa vanhempainillassa ja tiedotustilaisuudessa. Koska lahtelaisissa kouluissa on tilaväljyyttä, kouluja voidaan lakkauttaa. Esimerkiksi Kiveriön koulun oppilaat ovat nyt sitten siirtyneet Möysän ja Kivimaan kouluihin, erityisryhmät Mukkulaan.

Kaiken pitäisi nyt siis olla kunnossa?

Valitettavasti näin ei ole. Lahtelaisissa kouluissa pidetään opetusta neuvotteluhuoneissa, kun muualle ei mahduta. Opettajilla ei ole muuta rauhallista paikkaa korjata kokeita tai suunnitella tunteja kuin hiekkalaatikon reuna.

Kaiken huipuksi sisäilmaongelmat ovat tekemässä comebackiä. Liipola-Kaikuharjun koulun parakit pykättiin pystyyn huolimattomasti ja kiireellä. Niinpä ne saatiin käyttöön keskeneräisinä ja niiden korjaus ja lisärakentaminen jatkuvat koko ajan. Parakkien ovet ovat vuotaneet tiivisteistä, kynnykset kostuvat – ja kohta homehtuvat? Miksi parakit eivät ole harjakattoisia? Talvea odotellessa.

Näissä tiloissa pitäisi sinnitellä vuoteen 2015. Tiedän, että Lahden historiassa parakeissa on opiskeltu huomattavasti pidempään kuin parin vuoden ajan. Mutta jos tilat ovat jo alkaneet kostua ja henkilöstö on jo kerralleen altistunut sädesienelle, ei hyvältä näytä.